Kuurojen järjestäytyminen alkoi tiettävästi Ranskassa. Pariisiin syntyi 1830-luvulla yhteisö, joka alkoi järjestää vuosittaisia juhlaillallisia, joihin osallistui kuuroja myös muista maista. Vähitellen 1800-luvulla perustettiin kuurojenyhdistyksiä. Suomessa kuurot järjestäytyivät 1800-luvun lopulla ja yhdistysten kattojärjestö, Kuurojen Liitto, perustettiin vuonna 1905.

Kuurojenyhdistysten tavoitteena on ollut kohottaa jäsentensä asemaa yhteiskunnassa, mutta ne ovat olleet myös paikkoja, joissa on voinut kommunikoida vapaasti viittomakielellä. Yli satavuotisen toimintansa aikana Kuurojen Liitosta on kehittynyt vahva etujärjestö ja asiantuntija. Se on tehnyt merkittävää työtä viittomakielen aseman vahvistamiseksi ja tasa-arvoisen aseman saavuttamiseksi yhteiskunnassa.

Kuurojen yhdistystoiminnan alkuun liitetään tarina siitä, kuinka Turun alueella asuvilla kuuroilla oli tapana kokoontua kuurojenkoulun opettajan Fritz Hirnin ja hänen vaimonsa Marian kotona. Näissä kokoontumisissa tärkeintä lienee ollut viittomakielinen yhdessäolo sekä kokemusten jakaminen ja kuuroille tärkeiden asioiden pohtiminen. Kun maaseudulta saapui kuuroja kaupunkiin oli Hirneillä tapana tarjota heille myös yösija. Fritz Hirnillä oli yhteyksiä ruotsalaisiin opettajiin ja yhdistysaktiiveihin. Hän oli 1870-luvulla tutustunut sikäläiseen yhdistystoimintaan ja häntä oli kannustettu perustamaan kuurojenyhdistys myös Suomeen. Koska Turun koulusta valmistui yhä enemmän oppilaita ja Hirn toivoi voivansa saada kotielämänsä rauhallisemmaksi, hän ryhtyi järjestämään yhdistyksen perustavaa kokousta. Yhdistyksen säännöt vahvistettiin vuonna 1886 ja niiden mukaan sen tarkoitus oli kohottaa jäsentensä sosiaalista, sivistyksellistä ja oikeudellista asemaa.

Helsinkiin vuonna 1895 perustetun yhdistyksen synty muistutti Turun yhdistyksen syntyä. 1890-luvulla Valter Stadiuksen perheen kotona alkoi kokoontua pieni seurapiiri. Helsingissä ei ollut kuurojenkoulua, mutta kaupungissa asui entisiä Porvoon ja Turun koulujen oppilaita. Turun yhdistyksen toiminnasta oltiin tietoisia ja pohdittiin, voitaisiinko myös Helsinkiin perustaa yhdistys. Kun kaupunkiin muutti kuvanveistäjä Albert Tallroth, saatiin hankkeelle uusi voimahahmo. Tallroth osoittautui myöhemmin kuurojen yhdistystoiminnan aktiiviseksi edistäjäksi ja hänen vaikutuksestaan perustettiin yhdistykset myös Tampereelle ja Vaasaan. Yhdistyksen ensimmäisenä puheenjohtajana oli Hirnien kuuleva poika Julius, joka työskenteli toimittajana Helsingissä.

Helsingin yhdistyksen alkuvuosien toiminta kuvaa hyvin yhdistyksen merkitystä jäsenilleen. Tärkeä toimintamuoto oli sunnuntaikoulun pito, jonka tarkoituksena oli paikata kuurojen riittämätöntä koulutusta. Vapaamuotoisempaa ajanvietettä tarjosivat erilaiset huvitilaisuudet kuten pantomiimiesitykset tai luontoretket. Yhdistykseen perustettiin ompelukerho sekä urheiluseura. Rahaa vähäosaisia varten kerättiin muun muassa perustamalla sairasapukassa iltajuhlien tuotolla.

Toiminta yhdistyksissä oli heti alusta alkaen monipuolista. Ohjelmassa oli yhdistysiltoja ja erilaisia juhlia, joissa saattoi rentoutua. Yhdistykset tarjosivat myös tilaisuuksia uusien tietojen ja taitojen oppimiseen sekä harrastamiseen. Niissä toimivissa kerhoissa oli mahdollista esimerkiksi näytellä tai harrastaa käsitöitä, veistoa ja shakkia. Ensimmäiset urheiluseurat perustettiin 1900-luvun alussa ja ne virittivät, paitsi hyvää toverihenkeä, myös edistivät hyvinvointia. Monilla yhdistyksillä oli oma kesäpaikka, jossa jäsenet saattoivat viettää lomiaan.

Valistuksella oli keskeinen sija yhdistysten toiminnassa ja niissä pidettiin runsaasti suosittuja esitelmiä. Esitelmöitsijöinä oli muun muassa Kuurojen Liiton työntekijöitä sekä kuurojen matkapappeja. Esitelmiä elävöitettiin usein taikalyhtykuvilla ja lukuharrastusta edistettiin perustamalla kiertäviä kirjastolaatikoita. Yhdistykset toimivat myös epävirallisen tiedon kanavana. Sieltä jäsenet saivat tietoa tärkeistä tapahtumista mutta myös viimeisimmistä juoruista.

Yleisten kokousten järjestämistä jatkettiin ja toinen kokous järjestettiin Helsingissä vuonna 1900. Osanottajia oli yli 200 ja kokouksen aikana käsiteltiin muun muassa yhdistystoimintaan, opetukseen, ammatteihin ja viittomakieleen liittyviä asioita. Tärkein kokouksen aikana käsitelty asia oli kuitenkin maanlaajuisen keskusjärjestön, Kuurojen Liiton, perustaminen. Liiton perustaminen oli tärkeää siksi, että kuurot asuivat hajallaan ympäri maata ja yhdistyksiä oli vain muutama. Kokouksessa valittiin liitolle johtokunta, jolle annettiin tehtäväksi sääntöehdotuksen laatiminen.

Sääntöjen mukaan liiton tehtäviin kuuluivat edunvalvonta, kuurojen elinolosuhteiden selvittäminen, henkisen ja aineellisen hyvinvoinnin edistäminen, paikallisten yhdistysten perustaminen, yleisten kokousten järjestäminen sekä asiamiestoiminta ja kuurojen lehtien julkaisu. Senaatti, jolle sääntöehdotus oli toimitettu, ei kuitenkaan vahvistanut liiton sääntöjä, koska Suomen poliittista valvontaa oli tiukennettu ja valvonta ulottui yhdistyksiin saakka.

Vuonna 1905 kokoonnuttiin kolmanteen yleiseen kokoukseen Helsingissä, johon osallistui lähes 500 kuuroa. Kun poliittinen tilanne Suomessa oli helpottunut, senaatti hyväksyi liiton säännöt ja perustava kokous voitiin pitää. Ensimmäisten toimintavuosien aikana liitto teki työtä muun muassa kuurojenopetuksen, työllistymisen, sielunhoidon sekä raittius- ja urheilutoiminnan edistämiseksi.

Liiton toiminnan alkuvaiheessa varainhankinta oli suuri haaste. Kun avustuksia toimintaan sitten saatiin, voitiin palkata liiton ensimmäiset työntekijät. Liiton ensimmäisenä asiamiehenä toimi John Sundberg ja hänellä oli työtovereinaan määräajaksi palkattuja matka-asiamiehiä. Heistä ensimmäiset olivat Eelis Vilkki ja Hulda Hakala. Matka-asiamiesten tehtäviin kuului neuvontaa sekä avustamista yhdistysten perustamisessa ja he toimivat myös tärkeänä tiedotuskanavana. Hulda Hakala liitti matkakertomuksiinsa myös ehdotuksia kuurojen aseman parantamiseksi ja liiton työtapojen kehittämiseksi.

Asiamiehen matkusteltua ympäri maata kertomassa yhdistystoiminnasta, vauhdittui myös uusien yhdistysten perustaminen. Vuonna 1911 liitolla oli jo 16 haaraosastoa. 1930-luvulla kuurojenyhdistysten määrä edelleen kasvoi ja vuonna 1938 Kuurojen Liiton jäsenyhdistysten määrä oli 29. Henkilöjäseniä oli tuolloin yli tuhat. Koska Kuurojen Liitolla oli käytössään rajalliset määrärahat, asiamiestyötä tekivät myös kuurojenpapit.

1930-luvulla Kuurojen Liitto pyrki järjestämään omaehtoista koulutustarjontaa ja näin vaikuttamaan kuurojen jatkokoulutukseen. Yhdistyksissä pidettiin opintokerhoja ja niiden aiheet olivat usein käytännöllisiä, kuten kotitalous, verotus tai kirjanpito. Muutakin kansalaiskasvatusta järjestettiin kuten partiotoimintaa.

Aluksi Kuurojen Liiton johdossa toimivat kuurot ja heidän maailmansa hyvin tuntevat henkilöt. 1920-luvun alusta aina 1930-luvun puoliväliin saakka sen sijaan päättäviin asemiin nousivat henkilöt, jotka näkivät tärkeäksi kuurojen sopeuttamisen valtakulttuuriin. Toiminnan painopiste tuolloin oli valistus- ja sivistystyössä. Kun sitten liiton johtoon nousi sellaisia henkilöitä, jotka tunsivat paremmin kuurojen tarpeet, tavoitteita määriteltiin uudelleen. Esimerkiksi 1930-luvulla Kuurojen Lehden toimitussihteerinä oli kuuro Rurik Pitkänen, jolla oli vahva näkemys kuurojen oikeuksista ja hän kannusti yhdistyksiä luottamaan omiin kykyihinsä.

Vuosikymmenten aikana erityisesti viittomakielen asemasta oli erilaisia näkemyksiä, sen mukaan millainen tausta kulloinkin johdossa olevilla henkilöillä oli. Oralismi vaikutti koulujen lisäksi myös yhdistyselämään. Oralismista huolimatta viittomakieli säilyi yhdistysten myötä yhteisön käyttämänä kielenä. Koulujen asuntoloissa opittua viittomakielen käyttöä jatkettiin yhdistyksissä ja viittomakieli yleistyi nimenomaan yhdistystoiminnan leviämisen myötä. Kun puhekouluja käyneiden kuurojen osuus kasvoi, se vaikutti myös puhetaidon arvostukseen.

Kuurojen Liiton toiminta pysyi pitkään varsin samanlaisena. Syynä oli se, että toiminnan kasvattamiseen ei ollut riittäviä määrärahoja. Tästä esimerkkinä on, että liiton sihteeri oli pitkään sen ainoa työntekijä. Tämän lisäksi lainsäädäntö oli syrjivää eikä viittomakieltä arvostettu. Tämä oli syynä siihen, että kuurot eivät voineet saavuttaa tasa-arvoista asemaa yhteiskunnassa.

1950-luvun lopulla liiton talous parani valtion ja Raha-automaattiyhdistyksen kasvaneen tuen myötä ja toiminta lähti kasvuun. Tämän myötä voitiin yhdistyksiä tukea ja tehdä myös viittomakielityötä. Lisäksi liiton toimintaan tuli vähitellen mukaan nuoria kuuroja, jotka alkoivat määrätietoisesti työskennellä kuurojen aseman parantamiseksi. Organisaatiota uudistettiin ja työhön mukaan tuli vapaaehtoisvoimin toimivia toimikuntia. Tuon ajan tärkeitä vaikuttajia olivat Jaakko Väisälä, Runo Savisaari, Emil Mattila, Ragnar Östman ja Aura Ahlbäck. Tärkeitä asioita, joita tuolloin ajettiin, olivat viittomakielen aseman kohentaminen, konsulentti- ja tulkkikysymykset sekä nuorisotoiminta. Kokopäiväistä henkilökuntaa palkattiin edunvalvontatyöhön 1970-luvulla ja 1980-luvulla vaikuttanut kuurotietoisuusliike muutti kuurojen käsitystä itsestään ja kielestään.

Vähitellen tehokkaampi varainhankinta ja valtion tuen kasvu paransivat liiton toimintaedellytyksiä. Järjestötoimintaa ja tiedotusta kehitettiin, sosiaaliohjaajien verkosto saatiin aikaan ja myös viittomakielisihteeri aloitti työnsä. Myös uudet vahvat vaikuttajat aloittivat työnsä liitossa. Heitä olivat muun muassa Jarmo Narmala, Esko Sänkiniemi ja Liisa Kauppinen.

1980-luvulla liitto oli jo kasvanut kooltaan sellaiseksi, että tarvittiin organisaation kehittämistyötä ja näin vähitellen muodostuivat eri osastot ja yksiköt. Merkittävällä tavalla toiminnot lisääntyivät, kun 1980-luvun lopulla muutettiin kuulojärjestöjen monitoimitaloon Valkeaan Taloon. Siellä aloittivat toimintansa muun muassa Kulttuurikeskus, Kuurojen Kansanopisto ja videotuotantokeskus.

Kuurojen maailmanliitto piti vuonna 1987 kongressinsa Suomessa ja samalla Suomi otti vahvan roolin kansainvälisissä asioissa, kun sen pääsihteeriksi valittiin Liisa Kauppinen ja sihteeristö siirrettiin Suomeen. Toiminta painottui samalla vahvasti kehitysmaiden kuurojen asemaan. 1990-luvulla myös lähialueyhteistyö Venäjän ja entisten Neuvostoliiton alueelle syntyneiden valtioiden kanssa virisi. Suomen liittyminen Euroopan unioniin vuonna 1995 avasi uusia mahdollisuuksia viittomakielityön edistämiseen Euroopassa.

1990-luvulla Kuurojen Liitto toimi vahvasti kuurojen työllistymisen, tiedonsaannin, yhdistysten aktivoinnin ja kielellisten oikeuksien puolesta. Tärkeä tavoite edunvalvontatyössä saavutettiin, kun vuonna 1995 viittomakieltä käyttävien oikeudet lisättiin perustuslakiin. Työttömyyttä pyrittiin vähentämään työllisyys- ja koulutusprojektien avulla. Kuurojen tiedonsaannin parantamisessa tärkeitä askeleita olivat viittomakielisten uutisten alkaminen vuonna 1994, sekä kun 2000-luvulla alkoi ajankohtaisohjelma ”Viikko viitottuna” ja tekstitykset televisiossa lisääntyivät.

Yhdistystoiminnan luonne on muuttunut ja yhdistysten tilaisuuksissa käyvä väki on ikääntynyt, mutta samalla nuoret kuurot ovat uusien viestintävälineiden avulla luoneet uudenlaisia, maantieteellisestä sijainnista riippumattomia verkostoja. Näin kuurojen yhteisön luonne on muuttunut entistä kansainvälisemmäksi. Yhteisö on kuitenkin edelleen hyvin tiivis.

Kuurojen asema Suomessa on nykyisin parempi kuin koskaan aikaisemmin. Viittomakielten asema on perustuslaissa turvattu, Kotimaisten kielten keskuksen viittomakielten lautakunta huolehtii niiden kielenhuollosta, Jyväskylän yliopistossa voi opiskella suomalaista viittomakieltä pääaineena ja tulkkipalvelulla on lain suojaama asema. Vuonna 2015 voimaan tuli viittomakielilaki, jonka tarkoituksena on edistää suomalaista ja suomenruotsalaista viittomakieltä käyttävien oikeuksia. Laissa viittomakieliset nähdään aidosti kieli- ja kulttuuriryhmänä.

Täyteen tasa-arvoon on kuitenkin vielä matkaa. Kuurojen Liiton visiona on, että viittomakieliset kuurot ovat tasa-arvoisia suhteessa muihin kansalaisiin kaikissa elämänvaiheissa ja kaikilla elämänaloilla. 2000-luvulla Carl Oscar Malmin unelma tasavertaisesta kuurosta kansalaisesta on toteutumassa.