Kuuroja ja kuulevia lapsia

Identiteetin kannalta on merkittävää se, millaiseen perheeseen kuuro lapsi syntyy. Kuuroon perheeseen syntyminen on aina tarkoittanut, että kuurolla lapsella ja hänen vanhemmillaan on yhteinen äidinkieli, viittomakieli. Nämä kuurot lapset ovat kasvaneet kuurojen yhteisöön jo pienestä pitäen ja vanhemmat ovat siirtäneet lapselle myös viittomakielen lisäksi kuurojen kulttuurin. He myös perivät identiteetin vanhemmiltaan ja heille on ominaista, että he toimivat aktiivisesti kuurojen yhteisössä.

Valtaosa kuuroista lapsista syntyy kuuleville vanhemmille ja nämä lapset ovat tulleet ja kasvaneet kuurojen yhteisön jäseneksi eri-ikäisinä. Aina 1970-luvulle saakka tämä tapahtui tavallisesti lapsen mennessä kouluun ja muiden kuurojen lasten pariin. Aikana, jolloin vanhempien ei ollut mahdollista saada riittävää tietoa kuuroudesta ja viittomakielestä, oli tavallista että varhaislapsuudessa lapsella ei ollut vanhempiensa kanssa yhteistä kieltä ja kotona käytettiin usein kotiviittomia. Aina edes kouluun lähtöä ei lapselle osattu selittää. Se millaisia kielellisiä ja koulutuksellisia ratkaisuja kuulevat vanhemmat tänä päivänä tekevät vaikuttavat lapsen identiteettiin. Toisinaan lapsi ja vanhemmat rakentavat identiteettiä yhdessä ja toisinaan lapsi rakentaa sitä itse myöhemmin.

Kuurojen perheiden kuulevat lapset ovat aina olleet osa viittomakielistä yhteisöä ja he ovat eläneet kahden kulttuurin välissä. He ovat eläneet pienestä saakka kuurojen yhteisössä ja se on osa heidän elämäänsä. He ovat toimineet myös linkkeinä kuulevaan maailmaan. Ennen tulkkipalveluiden aikaa oli tavallista, että kuulevat lapset toimivat vanhempiensa korvina ja asioiden välittäjinä ja joutuivat toimimaan tulkkeina asioissa, joita eivät itsekään välttämättä ymmärtäneet. Tällaisia ovat saattaneet olla vaikkapa autokaupat tai lainaneuvottelut ja nuorena on usein jo otettu runsaasti vastuuta.

Kahden kulttuurin rajalla eläminen ei aina ole ollut kuuleville lapsille helppoa. He ovat joutuneet kohtaamaan myös kuulevan yhteiskunnan taholta perheensä kuuroihin jäseniin kohdistuvaa ymmärtämättömyyttä, vähättelyä ja negatiivisia kommentteja, jotka ovat satuttaneet ja aiheuttaneet lapsille vihan tunteita.

Kuuroon perheeseen syntyneen kuulevan lapsen kotikieli on vaihdellut ja sen myötä identiteetin pohdinta. Kieli on saattanut olla viittomakieli tai puhekieli ja parhaimmillaan nämä lapset ovat kaksikielisiä ja kaksikulttuurisia. Jotkut lapsista ovatkin peräänkuuluttaneet sitä, että myös heillä tulisi olla oikeus käyttää viittomakieltä yhteiskunnassa.

Tästä linkistä löydät tietoa viittomakielilaista.

Kuurojen historiassa useat kuurojen vanhempien kuulevat lapset ovat olleet aktiivisesti mukana kuurojen yhteisössä. Näitä ovat muun muassa Hirnien lapset Julia ja Julius. Julius lehtimiehenä nosti yleiseen tietoisuuteen kuurojen asioita ja toimi luottamustehtävissä ja monien hankkeiden uranuurtajana. Julia puolestaan keskittyi hyväntekeväisyystyöhön. Eklundien tyttäret Elma ja Thyra olivat mukana yhdistystoiminnassa. Näin tekivät myös äiti Julia Stadius ja tytär Rea. Eino Savisaari oli pidetty kuurojenpappi ja hänen veljensä Runo toimi pitkään Kuurojen Liiton puheenjohtajana sekä monien tärkeiden hankkeiden tienraivaajana.

Näistä linkeistä löydät Julius Hirnin ja Elma Eklundin henkilötarinat

Elma Eklund on kertonut, että hänen lapsuuden perheessään lapset osasivat jo viittoa ennen kuin oppivat puhumaan. Rea Stadius on puolestaan kertonut, että hänen perheensä oli monikielinen ja siellä käytettiin niin viittomakieltä, suomea, ruotsia kuin Karjalan murrettakin. Kuurojenyhdistys Rean kuvauksessa muistutti yhtä isoa perhettä, jossa vietettiin useiden kuurojen pariskuntien kihlajaisia ja hääjuhlia.