Surdus, kuurojen kirjapaino

Vuonna 1928 Suomen Kuuromykkäin Liiton vuosikokouksessa kuuro kirjansitoja Oskar Wetzell toi esille sen, että kirjapainotyö soveltui hyvin kuuroille. Hänen mielestään kuurojen tuli perustaa oma kirjapaino, jossa myös kuuroja koulutettaisiin alalle. Wetzell oli itse työskennellyt kaksikymmentä vuotta kirjansitojana ja hänellä oli oma sitomo, jossa hänellä oli myös kuuroja oppilaita. Wetzellin aloitteesta syntyi kuurojen oma kirjapaino Oy Surdus Ab, jonka perustamista olivat suunnittelemassa muun muassa kirjaltaja Eino Karilas ja taiteilija Lauri Vainola.

Osakepääomaa alettiin kerätä syksyllä 1928 ja yhtiötä varten ostettiin A. Nummelinin kirjapaino koneineen, jotka siirrettiin Helsingin kuuromykkäin entiseen huoneistoon Rikhardinkatu 2:een. Perustava kokous pidettiin keväällä 1929 ja toiminta alkoi kahdeksan työntekijän voimin.

Surduksen yhteyteen perustettiin myös vaatimaton koulu, missä saattoi neljässä vuodessa opiskella latojaksi tai kirjanpainajaksi. Ensimmäisen 25 toimintavuotensa aikana siellä ehdittiin kouluttaa yhteensä 34 kuuroa.

Surduksella oli toiminnassaan runsaasti haasteita. Alkuvuosina toimintaa vaikeutti yleismaailmallinen pulakausi. Kuurojen Liitto tuki Surdusta sekä rahallisesti että siirtämällä Kuuromykkäin Lehden että Tidskrift för Dövstumman yrityksen painettavaksi. 1930-luvun jälkipuoliskolta aina sotavuosiin saakka kehitys oli myönteistä, mutta yrityksen laajentaminen ei onnistunut toivotulla tavalla. Kaikki halukkaat eivät myöskään mahtuneet sinne koulutettavaksi. Konekanta vanheni vähitellen ja ajanmukaisia koneita saatiin hankittua vasta 1960-luvulla. Tästä syystä Surdus toimi lomakepainona joka valmisti lähinnä pieniä painotuotteita.

Surdus toimi vuodesta 1933 Aleksanterinkadulla ja vuodesta 1972 ajanmukaisemmissa tiloissa Meritullinkadulla. Taloudellisista syistä Surduksen yhteydessä toiminut graafisen alan oppilaitos jouduttiin lakkauttamaan ja viimein vuonna 1979 yritys hakeutui konkurssiin. Uusi yrittäjä jatkoi toimintaa Suruksen tiloissa, entisen henkilökunnan ja laitteiston turvin.