Nikkarilan talouskoulu

Kuurojen naisten akatemiaksikin kutsuttu Nikkarilan talouskoulu perustettiin vuonna 1905. Koulun perustamisen mahdollistui kun Pieksämäellä asuneet sisarukset Sofia ja Angelique Bovallius testamenttasivat 1800-luvun lopulla omaisuutensa käytettäväksi kuurojen tyttöjen koulutukseen.

Koulun rakentaminen alkoi vuonna 1903. Päärakennuksessa toimi opetusmeijeri, opetusnavetta sekä kutomahuone ja sen ympärillä oli peltoja ja puutarha. Ensimmäiset kymmenen oppilasta saapuivat kouluun vuonna 1905 ja vuoteen 1945 mennessä koulua oli käynyt 377 oppilasta.

Koulu tarjosi oppilaille opetuksen lisäksi ilmaisen majoituksen ja ylläpidon. Kouluaika oli kaksi vuotta ja sen aikana opiskeltiin käytännön taloustöitä kuten ruoanlaittoa, voin ja juuston valmistusta, leipomista, kehräämistä, kutomista sekä karjan- ja puutarhanhoitoa.

Koulun ensimmäiset oppilaat työllistyivät palvelijoiksi, sisäköksi, kananhoitajaksi, kankaidenkutojaksi ja karjanhoitajan apulaiseksi. Nikkarilan talouskoululla oli vuosikymmenien ajan suuri merkitys kuurojen naisten kouluttajana erityisesti siksi että yhteiskunnan järjestämää ammattiopetusta oli tarjolla vain vähän.

Nikkarila avasi ovensa aikanaan myös kuuleville opiskelijoille ja muutti nimensä Bovallius-opistoksi. Vuonna 1984 koulu siirtyi ammattikasvatushallituksen alaisuuteen. Koulun nimi on on nykyisin Bovallius-ammattiopisto, ja se ottaa opiskelijoiksi myös dysfaattisia, kielihäiriöisiä ja kehitysvammaisia oppilaita.