Jarmo Narmala

Jarmo Narmala (1929–1994) tuli tutuksi terävistä mutta samalla myös huumorin keventämistä pakinoistaan ja mielipidekirjoituksistaan Kuurojen Lehdessä, jonka toimitussihteerinä hän toimi vuosina 1964–1984. Hän tunsi kuurojen maailman, tiesi mitä on olla kuuro ja hallitsi kirjoittamisen taidon. Jarmo Narmala kirjoitti siitä, mitä vailla kuurot ovat ja mitä he tarvitsevat – tuohon aikaan yhteiskunnan palvelut olivat vielä hyvin vähäiset. Hän pyrki vaikuttamaan asioihin taustalla, rohkaisemaan muita ja antamaan oman osaamisensa muiden käyttöön.

Yhteiskuntahan pyrkii integroimaan vammaiset yrittämällä saada nämä kieltämään vammansa. Tämä asennoituminen on väärää. Kuurojen on saatava olla kuuroja, tämä pitäisi myöntää ja huomioida kuntoutuksessa. Tämä on ainoa tie oikeaan integroitumiseen, mutta sitä ei tahdota myöntää. Tarvitaan lisää asennemuokkausta.
Kuurojen Lehti nro 1/ 1974

Tausta

Jarmo Narmala syntyi 1929 Raumalla. Hän kuuroutui seitsemänvuotiaana ja kävi Turun kuurojenkoulua viisi vuotta. Hän kartutti tämän jälkeen tietojaan itseopiskelulla. Hän oli koulutukseltaan kirjansitoja ja työskenteli Hämeenlinnassa Arvi A. Kariston kirjapainossa vuosina 1945–1961. Hän avioitui varkautelaisen Reeta Liisa Holopaisen kanssa ja parille syntyi kolme lasta. Vuonna 1961 Jarmo perusti Paperisampo Oy:n Hämeenlinnaan ja oli sen toimitusjohtajana vuoteen 1974, jolloin yhtiö siirtyi Kuurojen huoltokotisäätiön omistukseen. Hän toimi Työkeskus Sampolan johtajana vuoteen 1983. Jarmo pystyi toteuttamaan Paperisammossa myös yhteiskunnallisia tavoitteitaan työllistämällä lukuisia kuuroja, kuurosokeita ja monivammaisia kuuroja.

Järjestöaktiivi

Kuurojen järjestötoiminta erilaisine muotoineen oli Jarmon sydäntä lähellä läpi elämän, voidaan perustellusti sanoa, että Jarmo oli kaikessa mukana: Kuurojen Liitossa, Suomen Kuurojen Urheiluliitossa, Hämeenlinnan kuurojen yhdistyksessä ja Kuurojen huoltokotisäätiössä. Hän oli käynnistämässä Kuurojen Liiton nuorisotoimintaa ja ideoimassa kuurojen kulttuuripäiviä yhdessä Aura Ahlbäckin kanssa.

Erityisen hyvin hän viihtyi Kuurojen Lehden toimitussihteerinä. Jarmo kirjoitti Kuurojen Lehteen nimimerkillä ”Uuras Luuta”, joka lakaisi perusteellisesti ja kärkevästi, mutta huumorilla oli aina oma sijansa teksteissä. Kirjoituksissaan hän otti välillä kärkevästikin kantaa siihen, millaista on olla kuuro kuulevien yhteiskunnassa. Kirjoittajana hän toi esiin epäkohtia, vaati niihin korjauksia ja esitti toimenpiteitä.

Kuurot voivat tuottaa ja vastaanottaa omalla tavallaan ja ehdoilla samoja kulttuurimuotoja kuin kuulevatkin; teatteria, tanssia, musiikkia, laulua…Kuurot ovat toteuttaneet integroitumisen kulttuurin tällä alalla niin pitkälle kuin se heille on kuuroina mahdollista. Nyt pitäisi kuulevan yhteiskunnan tulla tässä integroitumisessa vastaan; hyväksyä, tukea ja myös tutustua sekä mahdollisuuksien mukaan olla mukana kuurojen kulttuuritoiminnoissa.
Kuurojen Lehti nro 9/1978

Jarmo Narmalalla oli voimakas usko siihen, että kuurot voivat itse vaikuttaa yhteiskunnassa heitä koskeviin asioihin. Hän uskalsi sanoa ja kirjoittaa tärkeistä asioista ja osasi tehdä sen tavalla, joka puhutteli, vaikka ei aina miellyttänytkään kaikkia.