Tekijä: Kuurojen museo

  • Antti Jokelainen (1884–1952) on ”Suomen karhuna” tunnettu pikajuoksijasuuruus, joka vuosina 1907–1912 niitti mainetta kuurojen pohjoismaisissa yleisurheilukisoissa ja oli mukana kuurojen…

    Lue lisää

  • Kuurotietoisuutta ei pohdittu ainoastaan 1980-luvulla, vaan se on noussut keskusteluun aina sopivin välein. Vuonna 2001 Kuurojen Liiton toiminnanjohtaja Liisa Kauppinen…

    Lue lisää

  • Kun kuurotietoisuusaate alkoi levitä sillä oli vaikutus myös Kuurojen Liiton toimintaan. Liitto halusi herättää myös keskustelua aiheesta, mutta laimeaan vastaanottoon…

    Lue lisää

  • 1970-luvulla etsittiin uudenlaisia näkemyksiä kuuroudesta. Vuonna 1978 Kuurojen Lehden toimitussihteeri ja järjestöaktiivi Jarmo Narmala avasi keskustelua liittyen kuuron itsetuntoon. Hänen…

    Lue lisää

  • Yhdysvalloissa 1960-luvulla erilaiset vähemmistöt ja kansalaisryhmät alkoivat vaatia yhtäläisiä oikeuksia valtaväestön kanssa. Kun samanaikaisesti kulttuurien erilaisuutta alettiin paremmin ymmärtää, muuttui…

    Lue lisää

  • Kuurojenpappien työhön oli kuulunut runsaasti sosiaalisia tehtäviä. Tehtävien vaativuuteen ja vastuullisuuteen nähden papin koulutus oli riittämätön ja yksi vaikeimmista tehtävistä…

    Lue lisää

  • Ensimmäisiltä kuurojenpapeilta vaadittiin kuurojenkoulusta saatu todistus viittomakielen taidosta. Tästä taidosta on säilynyt vaihtelevia tietoja. Huugo Nybergin tiedetään viittoneen kauniisti ja…

    Lue lisää

  • Kuurojenpapit joutuivat kirkollisten tehtävien ohella huolehtimaan myös sellaisista työtehtävistä, jotka eivät heille kovin hyvin sopineet. He toimivat muun muassa tulkkeina…

    Lue lisää

  • Kuurojenpapeilla oli heti työnsä alusta alkaen läheinen yhteys kuurojenyhdistyksiin ja Kuurojen Liittoon. Kaikki osapuolet näkivät yhteistyön hyödylliseksi. Papeille yhdistykset tarjosivat…

    Lue lisää

  • Kuurojenpapit toimivat valtion virassa, niinpä heidän työnsä puitteet määritteli senaatti ja käytännön ohjeet laadittiin tuomiokapituleissa. Matkapappien tehtävänä oli järjestää jumalanpalveluksia…

    Lue lisää

  • Vuosisadan vaihteessa keskusteltiin kuurojen sielunhoidon järjestämisestä sekä kirkon piirissä että kuurojen keskuudessa. Ensimmäisen virallisen aloitteen asiassa teki Kuopion hiippakunnan pappeinkokous…

    Lue lisää

  • Kuurot saivat jo varhain opastusta kristinuskon peruskäsitteisiin viittomien ja kuvaraamattujen avulla. Uskonpuhdistuksesta lähtien kuuron oli mahdollista osallistua ehtoolliselle, jos hän…

    Lue lisää

  • Identiteetin kannalta on merkittävää se, millaiseen perheeseen kuuro lapsi syntyy. Kuuroon perheeseen syntyminen on aina tarkoittanut, että kuurolla lapsella ja…

    Lue lisää

  • Kuurojen avioliittolakia kohtaan esittämät vastalauseet alkoivat hitaasti tehota. Viranomaiset taipuivat vuonna 1944 rajaamaan avioliittolakia niin, että siitä lähtien laki koski…

    Lue lisää

  • 1920-luvun lopulla ja 1930-luvun alussa valmisteltiin myös sterilointilakia, joka avioliittolain tapaan pohjautui rotuhygieeniselle ajattelulle. Lakiehdotuksessa steriloitavat jaettiin kolmeen ryhmään, joista…

    Lue lisää

  • 1800-luvun jälkipuoliskolla Euroopassa sai alkunsa rotuhygienialiike, jonka tavoitteena oli parantaa tulevien sukupolvien laatua. Liike oletti, että perinnöllisyyslait määräsivät jälkeläisten fyysiset,…

    Lue lisää

  • Kuurojen historiassa on ollut tavallista, että kuuro on avioitunut ja perustanut perheen toisen kuuron kanssa. Aviopuoliso löytyi siis oman ryhmän…

    Lue lisää

  • Yleisesti ollaan sitä mieltä, että ensimmäiset kuurot, jotka Suomessa vihittiin avioliittoon, olivat Carl Oscar Malmin oppilaat Fritz Hirn ja Maria…

    Lue lisää

  • Oralismin aikakausi on todennäköisesti muovannut kuurojen yhteisöä enemmän kuin mikään muu asia sen historiassa. Erityisesti väite siitä, että viittomakielet ovat…

    Lue lisää

  • Puheen opettaminen kuurojenkouluissa on ollut loogista, mutta puheella opettaminen ja viitottujen kielten kieltäminen sen sijaan tuntuu järjenvastaiselta. Opettajat näyttävät tienneen,…

    Lue lisää

  • Viitotussa perinteessä puhemenetelmään siirtymisen ajankohdaksi on katsottu usein niin sanottu Milanon kongressi vuonna 1880. Tässä kongressissa otettiin viittomakieliin jyrkän kielteinen…

    Lue lisää

  • 1800-luvun jälkipuoliskolla viittomakielen käyttöä opetuksessa alettiin yhä enemmän arvostella ja opetusmetodien paremmuudesta käytiin jatkuvaa kiistaa. Puhemetodin paremmuutta perusteltiin edelleen puheen…

    Lue lisää

  • Samuel Heinickella, jota pidetään oralismin isänä, oli opetustyössään toisenlaiset tavoitteet. Kuten antiikin ajattelijat, hänkin oli sitä mieltä, että puheen ja…

    Lue lisää

  • Jo antiikin aikana kyky puhua ja ajatella liitettiin toisiinsa. Tuolloin pääteltiin, että jos ihmiseltä puuttui kyky puhua, puuttui myös kyky…

    Lue lisää

  • 1950-ja 1960-luvuilla Kuurojen Liitto ry teki ensimmäiset esitykset kouluviranomaisille viittomakielen opettamisesta kuurojenkouluissa. Opettajapiireissä asiaan suhtauduttiin ristiriitaisesti ja kyseenalaistettiin viittomakielen opettamisen…

    Lue lisää

  • Sisäoppilaitoksessa oppilaana Kouluun meno tarkoitti kuuroille lapsille muuttamista koulupaikkakunnalle. Opetuksen alkuvaiheessa tavoitteena oli, että oppilaat olisivat asuneet käsityöläisten luona perhemajoituksessa.…

    Lue lisää

  • Koulujärjestelmä jälleen muutoksessa Vuonna 1968 säädettiin laki siirtymisestä peruskoulujärjestelmään. Lain taustalla olivat vaatimukset tasa-arvoisuudesta ja demokratiasta, ja erityisopetus haluttiin osaksi…

    Lue lisää

  • Pitkä oralismin aika Puhemenetelmästä tuli 1800-luvun lopulla vallitseva opetusmenetelmä kuurojenkouluissa ja oppilaat jaettiin eri ryhmiin puheenoppimiskyvyn mukaan. Tätä kutsuttiin jakojärjestelmäksi…

    Lue lisää

  • Aistiviallisopetusta kehitetään – opetuksen tavoitteet muuttuvat Malmin kaksikielisyyteen tähtäävää opetustapaa jatkettiin Suomessa 1890-luvulle asti ja opettajien joukossa oli myös lahjakkaita…

    Lue lisää

  • Opetuksen tavoitteet ja käytännöt 1860-1890-luvulla Turun kuurojenkoulua koskevassa vuoden 1858 asetuksessa mainittiin koulussa annettavan opetuksen sisältö ja tavoitteet, joiden mukaan…

    Lue lisää

  • Lisää kouluja perustetaan 1800-luvulla Turun kuurojenkoulun aloitettua toimintansa, maassa alkoi pian toimia myös muita kuurojenkouluja. Porvoon koulu jatkoi toimintaansa lyhyen…

    Lue lisää

  • Valtion ylläpitämä kuurojenkoulu aloittaa toimintansa Turussa Malmin yksityistä koulua tukenut johtokunta paneutui myös Malmin ajamaan kuurojen valtionkouluhankkeeseen ja jätti vuonna…

    Lue lisää

  • Carl Oscar Malm perustaa ensimmäisen kuurojenkoulun Porvooseen Pohjoismaihin perustettiin kuurojenkouluja 1800-luvun alussa. Vuonna 1809 Per Aron Borg perusti Tukholmaan Manilla-koulun,…

    Lue lisää

  • Viime vuosikymmenien aikana Kuurojen Liitosta on tullut arvostettu kansainvälinen toimija. 1980-luvulta alkaen suomalainen kuurojen yhteisö toimi aktiivisesti kansainvälisissä kysymyksissä. Pohjoismaissa…

    Lue lisää

  • Työ monipuolistuu ja kasvaa Kuurojen Liiton toiminta pysyi pitkään varsin samanlaisena. Syynä oli se, että toiminnan kasvattamiseen ei ollut riittäviä…

    Lue lisää

  • Pian Kuurojen Liiton perustamisen jälkeen yhdistystoiminnan tavoitteista alettiin käydä vilkasta keskustelua. Vuosittain alettiin järjestää edustajakokouksia, joihin kutsuttiin paikallisten yhdistysten väkeä…

    Lue lisää

  • Ensimmäisiä tehtäviä, joita vastaperustettu Kuurojen Liitto otti vastuulleen oli suomen- ja ruotsinkielisten kuurojen lehtien julkaiseminen vuonna 1906. Kuuromykkäin Lehti ilmestyi…

    Lue lisää

  • Vuonna 1896 vietettiin Turun kuurojenyhdistyksen 10-vuotisjuhlaa ja siitä muodostui maamme kuurojen ensimmäinen yleinen kokous. Tapahtumaan osallistui noin 100 henkeä ja…

    Lue lisää

  • Kuurojenyhdistyksistä tuli nopeasti tärkeitä paikkoja kuurojen sosiaalisen elämän kannalta. Koska valtaosa kuuroista oli syntynyt kuuleviin perheisiin, tarjosivat yhdistykset paikan, jossa…

    Lue lisää

  • Kuurot olivat Suomessa ensimmäinen aistiviallisiksi luokiteltu ryhmä, joka 1800-luvun lopulla järjestäytyi itsenäisesti. Samaan aikaan maassamme oli yhdistyselämä vilkastumassa ja esimerkiksi…

    Lue lisää

  • (o.s. Eskelinen) Aura Ahlbäck (1909–2001) oli näkyvä yhdistys- ja kuurojen kulttuuriaktiivi, joka pitkän elämänsä aikana oli monessa mukana. Hän perusti mm.…

    Lue lisää

  • Vuonna 1930 Kuurojen Liiton vuosikokous asetti toimikunnan, joka laati suunnitelman oppilaitoksesta, jossa kuurot saisivat jatko-opetusta. Hanke toteutui kuinkin vasta vuonna…

    Lue lisää

  • Vuonna 1928 Suomen Kuuromykkäin Liiton vuosikokouksessa kuuro kirjansitoja Oskar Wetzell toi esille sen, että kirjapainotyö soveltui hyvin kuuroille. Hänen mielestään…

    Lue lisää

  • Kuurojen naisten akatemiaksikin kutsuttu Nikkarilan talouskoulu perustettiin vuonna 1905. Koulun perustamisen mahdollistui kun Pieksämäellä asuneet sisarukset Sofia ja Angelique Bovallius…

    Lue lisää

  • 1900-luvun alussa syntyi muutamia yksityisiä ammattioppilaitoksia, jotka tarjosivat kuuroille opiskelumahdollisuuksia. Näitä olivat vuonna Nikkarilan talouskoulu sekä graafisen alan ammattikouluna toiminut…

    Lue lisää

  • Syksyllä 1976 kaksi ensimmäistä kuuroa pääsivät aloittamaan lukio-opiskelun Mikkelin kuurojenkoulussa. Vaikka ylioppilastutkinnon suorittaminen oli mahdollista, ei kuuroilla juuri ollut mahdollisuutta…

    Lue lisää

  • Oralismin aikakaudella kuurojenkoulujen tehtävänä oli sopeuttaa kuurot oppilaat kuulevaan yhteiskuntaan. 1900-luvun alussa opettajat ajattelivat, että kuurot eivät tarvitse omaa ammattiopetusta.…

    Lue lisää

  • 1800-luvun lopulla Suomi oli maatalous- ja käsityövaltainen maa. Suurin osa kuuroista ansaitsi elantonsa näillä aloilla. Kuurojenkouluissa luotiin pohja käsityöammateille ja…

    Lue lisää

  • HERO – Helsingin Kuurojen Urheiluseura. Avoinna 12.10.2020 –18.6.2021 HERO – Helsingin Kuurojen Urheiluseura. Avoinna 12.10.2020 –18.6.2021 HERO – Helsingin Kuurojen…

    Lue lisää

  • Viittomakielisen kulttuurin juhlaa! Kuurojen kulttuuripäivät 60 vuotta. Avoinna 26.9.2016-1.9.2017 Viittomakielisen kulttuurin juhlaa! Kuurojen kulttuuripäivät 60 vuotta. Avoinna 26.9.2016-1.9.2017 Viittomakielisen kulttuurin juhlaa! Kuurojen…

    Lue lisää