Tyhjä syli

1920-luvun lopulla ja 1930-luvun alussa valmisteltiin myös sterilointilakia, joka avioliittolain tapaan pohjautui rotuhygieeniselle ajattelulle. Lakiehdotuksessa steriloitavat jaettiin kolmeen ryhmään, joista kuurot kuuluivat ryhmään, jossa sterilointi tehtäisiin avioliittoluvan saamiseksi. Kuurojen steriloinnin sallimista perusteltiin sillä, että näin kuurot voisivat mennä naimisiin kaikissa olosuhteissa. Tämän katsottiin vähentävän heidän eristyneisyyttään ja sterilointi olisi vapaaehtoinen. Sterilointiin tuli saada aina steriloitavan itsensä kirjallinen suostumus. Mahdollisen aviopuolison lupaa sen sijaan ei tarvittu, mutta häneltä haluttiin saada asiasta lausunto. Kaikissa tapauksissa sterilointiin tarvittiin myös lääkintöhallituksen antama nimenomainen lupa.

Lopullisesta, vuonna 1935 hyväksytystä laista, kuurot kuitenkin jätettiin pois, mutta sterilointia saattoi itse anoa, jos epäili saavansa avioliitossa ”vajaakelpoisia lapsia”. Lain tulkinnan mukaan kuuroilta edellytettiin kuitenkin sterilointia ehtona avioliittoluvan saamiselle. Sterilointilain perusteella Suomessa steriloitiin kaikkiaan yli 7000 naista, mutta kuuroja naisia ei ole erikseen tilastoitu, joten todellista määrää ei tiedetä.

Kuuromykkäin Liitossa alettiin kampanjoida avioliittolain muuttamiseksi 1930-luvun jälkipuoliskolla. Erityisesti tyytymättömiä oltiin siihen, että synnynnäinen ja perinnöllinen kuurous sekoitettiin toisiinsa ja avioliittoon aikovien kuurouden syntyhetkeä ei voitu todistaa. Tuotiin myös esille epätodennäköisyys siitä, että pariskunnalle todellisuudessa syntyisi kuuroja lapsia. Avioliittolaki esti avioliiton myös niiltä, joiden kuurouden katsottiin olevan synnynnäistä mutta ei perinnöllistä. Avioliittoon aikovien tuli toimittaa viranomaisille lääkärintodistus siitä, että jommankumman kuurous ei ollut synnynnäistä. Tärkeämpää olisi ollut selvittää onko heidän suvussaan kuuroutta, joka olisi ollut mahdollista selvittää kirkonkirjojen avulla tai riittävällä tilastoinnilla.

Se, että kuurojen avioitumista rajoitettiin, oli selkeä ihmisarvon loukkaus. Tilanne aiheutti kuuroille myös paljon vaivaa, koska oli hankalaa löytää lääkäriä, joka suostuisi kirjoittamaan lääkärintodistuksen asiassa, jota oli vaikea todentaa. Kuurot joutuivat joskus käymään useamman lääkärin vastaanotolla saadakseen tarvittavan todistuksen. Myös papit kieltäytyivät toisinaan vihkimästä kuuroja avioliittoon. Voidakseen elää rakastamansa ihmisen kanssa, muutamat kuurot pariskunnat joutuivatkin elämään avoliitossa ja saamaan siinä lapsia, aikana jolloin se ei ollut yhteiskunnan silmissä hyväksyttävää. Vuonna 1957 tehdyn selvityksen mukaan vuosina 1929-1957 vihittiin 750 kuuroa pariskuntaa avioliittoon ja vain kolmelta vihkiminen kiellettiin lakiin vedoten.

Jotkut kuurot pariskunnat onnistuivat solmimaan avioliiton erilaisten porsaanreikien kautta, kuten esimerkiksi silloin, jos vihkijänä oli vakituisen papin sijainen, joka ei ollut tietoinen avioliittolain kuuroja koskevista rajoituksista. Vaikka kuuroja koskevista steriloinneista ei ole tilastotietoja olemassa, ovat muutamat kuurot avautuneet vaikeista kokemuksistaan ja kertoneet heille kuurouden vuoksi tehdyistä aborteista ja lisääntymisen estämiseksi tehdyistä toimenpiteistä sekä yhteiskunnan asenteista.