Puhemenetelmän virallistaminen

Viitotussa perinteessä puhemenetelmään siirtymisen ajankohdaksi on katsottu usein niin sanottu Milanon kongressi vuonna 1880. Tässä kongressissa otettiin viittomakieliin jyrkän kielteinen kanta ja se vahvisti puhemenetelmän asemaa. Suomessa asiasta oli tehty kuitenkin periaatepäätös jo kolme vuotta aikaisemmin.

Vuonna 1877 Helsingissä järjestettiin kuuromykkäinkoulujen johtajien kokous. Kokouksessa päätettiin, että koska puhemetodista oli saatu hyviä tuloksia, siirryttäisiin sen käyttöön. Tosin todettiin, että kaikkia kuuroja ei voitu opettaa puheella. Heitä ja niin sanottuja yli-ikäisiä oppilaita varten perustettaisiin viittomaluokkia. Kokouksessa todettiin, että ”luonnollisen viittomakielen” tulisi olla vain apuväline opetuksessa. Näin periaatepäätös puhemetodiin siirtymisestä oli tehty. Kuitenkin viittomakielellä opetettiin oppilaita vielä parisenkymmentä vuotta.

Asia eteni, kun Suomen senaatti päätti vuonna 1885 lähettää sopivan henkilön tutustumaan ulkomaiseen aistivialliskoulutukseen. Tehtävään valittiin filosofian maisteri Valter Forsius, joka tutustui kahtena vuonna ulkomailla kuurojen opetukseen. Forsius teki ehdotuksen Suomen aistivialliskoulutuksen järjestämisestä.

Forsius sai lausuntoja myös kotimaisilta tahoilta. Kuopion koulun johtajan Kustaa Killinen selvitti, että Kuopiossa kaikkia oppilaita oli voitu opettaa puhemetodilla. Forsius päätyi lopulta suosittamaan puhemetodiin siirtymistä.

Aistivialliskoulukomitea käsitteli asiaa vuonna 1889. Tuolloin puhemenetelmään siirtymistä vastusti ainoastaan Pietarsaaren koulun johtaja Anna Heikel. Hän piti puhemenetelmään siirtymistä suoranaisena vääryytenä kuuroja kohtaan. Viitotun kielen puolustajia oli kuitenkin vain muutama. Ei ole myöskään tiedossa, miten kuurot opettajat tilannetta kommentoivat, koska eivät voineet toimia koulujen johtajina. Heillä ei siis ollut pääsyä sellaisiin kokouksiin, joissa päätettiin puhemenetelmään siirtymisestä. On kuitenkin todennäköistä, että he ovat päätöstä vastustaneet.

Viimein vuonna 1892 opetusmetodeista annettiin asetus. Viimein vuonna 1892 opetusmetodeista annettiin asetus. Asetuksen mukaan Kuopion ja Turun kouluista tuli suomenkielisiä puhekouluja ja Porvoon koulusta ruotsinkielinen puhekoulu. Mikkeliin perustettavassa koulussa ja Pietarsaaren koulussa tuli opettaa kirjoitusmetodilla, sekä Jyväskylän koulussa yli-ikäisiä kirjoitus ja viittomametodilla. Sen jälkeen kun asetus tuli voimaan, ei kuuroja opettajia enää palkattu. Kuurojenkoulussa opetettavista aineista ei asetuksessa kuitenkaan ollut mainintaa. Opetusmenetelmä oli siis tärkeämpi kuin se mitä kouluissa opittiin. Sen jälkeen kun asetus tuli voimaan, ei kuuroja opettajia enää palkattu. Kuurojenkoulussa opetettavista aineista ei asetuksessa kuitenkaan ollut mainintaa. Opetusmenetelmä oli siis tärkeämpi kuin se mitä kouluissa opittiin.

Koulut siirtyivät puhemenetelmään kukin omaan tahtiinsa. Vuonna 1892 Turussa suomenkielinen puhekoulu, mutta vanha koulu, jossa opetettiin viittomakielellä, jatkoi sen rinnalla aina vuoteen 1898 saakka. Porvoossa puhemetodiin siirryttiin vuonna 1896. Uusia kouluja perustettiin Mikkeliin vuonna 1893, Jyväskylään vuonna 1894 ja Ouluun vuonna 1898. Valtion kouluissa oppilaita oli 1890-luvun lopussa 339.